Siipotec – Where Ideas Become Machines

Raimo Siipo aloitti yritystoimintansa toiminimellä 1990-luvun alussa rakentamalla koneita omassa autotallissaan. Ensimmäiset asiakkaat olivat puunjalostuksen jatkojalostajia, joilla oli tarve automatisoida työläitä työvaiheita ja parantaa käytössä olevia koneita. Siitä lähtien Siipotec on auttanut asiakkaitaan ratkaisemaan tuotantoa hidastavat ongelmakohdat.

Hyvän työn maine kiirii eteenpäin

Siipotec on syntynyt halusta ratkaista asiakkaiden tuotannon haasteet. Sloganimme Where Ideas Become Machines kuvaa, miten jalostamme ideat toimiviksi koneiksi ja käytännön ratkaisuiksi.

Yrityksen perustaja Raimo Siipo muistelee yrityksensä alkuvaiheita.

— Ensimmäisen asiakkaani kautta tuli toinen asiakas, joka puolestaan toimi alihankkijana isommalle yritykselle. Siitä puolestaan tuli iso asiakas usean vuoden ajaksi.

Siipotecin liiketoiminnan kasvu on ollut seurausta hyvin tehdystä työstä, uteliaisuudesta ja kekseliäästä ongelmanratkaisusta, ja niiden ansiosta yrityksellä on lukuisia pitkäaikaisia asiakassuhteita.

— Ratkaisemme asiakkaidemme tuotannon haasteet niin, että investointi on järkevä, pitkäikäinen ja tuotannon kannalta aidosti hyödyllinen. Ja kun tyytyväinen asiakas kertoo hyvän kokemuksensa eteenpäin, se yleensä johtaa uusiin tilauksiin.

Ongelmanratkaisua yli 30 vuoden ajan

Siipotec toimi alkuperäisellä Y-tunnuksella vuodesta 1995 lähtien vuoteen 2022, jolloin vanha Y-tunnus vaihtui yhtiön jakautumisen seurauksena. Pitkän liiketoimintahistoriansa ansiosta Siipotec on kasvattanut sellaista osaamispääomaa, jonka voi saada vain kokemuksen kautta.

— Aika monta kertaa 30 vuoden aikana olemme kokeilleet, välillä erehtyneetkin, mutta pääsääntöisesti onnistuneet. Tänä päivänä me voimme heti suoralta kädeltä sanoa asiakkaalle, mitä voi tehdä ja mikä ei ole mahdollista, Raimo Siipo toteaa.

Rehellisyys onkin yksi tärkeimmistä Siipotecin arvoista.

— Kukaan ei ole vielä pahastunut suorasta puheesta, päinvastoin. Avoin ja välitön keskusteluyhteys auttaa löytämään parhaan ratkaisun ja vähentää virheinvestoinnin riskiä.

Sukupolvien osaaminen samassa talossa

Yrityksen kasvun myötä myös henkilöstön määrä on kasvanut. Samalla pitkäaikaisten työntekijöiden jopa vuosikymmenten aikainen kokemus siirtyy nuoremmille työntekijöille. Vastavuoroisesti uudet työntekijät tuovat taloon lisää teknologista osaamista ja tuoreita ideoita.

— Teknologian nopea omaksuminen ja joustava uudistuminen ovat olleet keskeisiä kasvutarinamme menestystekijöitä. Olemme ottaneet tuotannossamme käyttöön esimerkiksi 3D-tulostuksen, jonka avulla pystymme valmistamaan komponentteja koneisiimme nopeasti ja kustannustehokkaasti. Tämä auttaa myös siinä, että pystymme pitämään asiakkaan tuotannon käynnissä ilman pitkiä ja kalliita seisokkeja.

Pitkät työsuhteet ja osaamisen jatkuva kehittäminen tekevät Siipotecistä luotettavan kumppanin, jonka puoleen samat asiakkaat kääntyvät yhä uudelleen, vuosienkin kuluttua.