Robottisolu sujuvoittaa tuotantoa ja tasaa laatua
Robottisolun avulla poistat tuotannostasi raskaimmat ja toistuvimmat työvaiheet, tasaat laadun vaihtelua, vähennät virheitä ja nopeutat läpimenoaikaa. Suunnittelemme ja toteutamme räätälöityjä robottisoluja erityisesti puunjalostuksen jatkojalostajille.
Robottisolu on pitkäikäinen ja joustava investointi
Onko tuotannossasi raskaita, toistuvia ja tarkkuutta vaativia työvaiheita sekä hankalasti käsiteltäviä kappaleita? Usein haasteeksi voivat muodostua manuaaliset työvaiheet, jotka vievät aikaa ja aiheuttavat tarpeetonta laadunvaihtelua.
Hyvin toimiva ja tehokas robottisolu voidaan muodostaa esimerkiksi siten, että robotti asennetaan pitkälle lineaariradalle, jonka ympärille vakiokoneet sijoitetaan. Robotti hoitaa kappaleiden vaihdot, asemoinnit sekä niiden lavalle ladonnan.
Robottisolua on helppo mukauttaa, kun tuotanto muuttuu tai tuotteita päivitetään. Se on siten joustavampi investointi kuin räätälöity, kiinteä tuotantolinja. Tarpeiden muuttuessa voimme myös päivittää tuotantosi layoutia tai robottiohjelmia, ja tuotantoa voidaan edelleen tehostaa lisäämällä samalle radalle useampia robotteja.
Kerro meille, missä kohtaa tuotantoasi jokin takkuaa. Me selvitämme, olisiko robottisolu järkevä investointi korvaamaan raskaat ja monimutkaiset työvaiheet. Robottien avulla voimme myös modernisoida nykyistä tuotantolinjaasi.
Robotit ovat pitkäikäinen investointi. Niiden keskimääräinen käyttöikä on noin 15 vuotta.
Mitä työvaiheita robotti voi hoitaa?
Robottisolu on rajattu alue tuotantolinjalla, jossa yksi tai useampi robotti hoitaa tietyn työvaiheen tuotannossasi:
- Kappaleen vaihdot, asemoinnit ja lavaukset
Robotti tarttuu kappaleisiin, asemoi ne tarkasti seuraavaa työvaihetta varten ja pinoaa valmiit kappaleet lavalle haluttuun järjestykseen. - Koneistus ja eri työkalujen käyttö
Voit käyttää robottia koneistukseen koneistavien työstökarojen avulla, ja robotin työkaluna voidaan käyttää myös muita tuotannon työkaluja. Työkalut voidaan vaihtaa automaattisesti työkaluvaihtajalla. Robotteihin on saatavissa vakiona laaja valikoima lisävarusteita. Jos sopivia työkaluja ei löydy, valmistamme sellaiset omassa koneistamossamme. - Tarttuminen erilaisiin kappaleisiin
Robotti tarttuu eri kokoisiin ja myös hankalasti käsiteltäviin kappaleisiin. Tarttujana voidaan käyttää joko mekaanista tarttujaa, alipainetarttujaa tai niiden kombinaatiota. - Useiden työpisteiden palveleminen lineaariradalla
Robotti voidaan asentaa lineaariradalle, jolloin se liikkuu usean työpisteen välillä. Samalla radalla voi liikkua useita robotteja, ja robottisolu voi sisältää myös työstökoneita, kuljettimia ja kokoonpanopuristimia. - Kappaleiden kuljetus eteenpäin robottivaunulla
Robottivaunu voi noutaa kappaleet robottisolulta ja kuljettaa ne seuraavaan työvaiheeseen tai varastoon.

Suunnittelemme ja toimitamme valmiin kokonaisuuden
Robottisolun hankinta on merkittävä investointi ja siksi se vaatii huolellisen taustatyön. Aloitamme yhteistyön kanssasi alkukartoituksella sekä esisuunnittelulla. Käymme paikan päällä yrityksesi tuotantotiloissa. Sen jälkeen kerromme sinulle, olisiko robottisolu oikea valinta tuotantosi ongelmien ratkaisemiseksi. Kerromme rehellisesti myös sen, jos jokin muu ratkaisu olisi sinun kannaltasi järkevämpi toteuttaa.
Käytössämme on monipuolinen simulointiohjelmisto, jolla simuloimme robottiympäristön apulaitteineen ennen varsinaisen laitesuunnittelun aloittamista. Simuloinnilla varmistamme ulottuvuudet ja toteutuvat tahtiajat.
Robottisolutoimitukseen kuuluvat:
- ympäristön suunnittelu ja mahdollinen simulointi
- tarttujan tai työkalun suunnittelu ja valmistus
- suoja-aidat ja valoverhot
- asennus ja käyttöönotto
- robotin käyttökoulutus (tyypillisesti 2–3 työpäivää)
Tarvittaessa saat meiltä myös ympäristön työstökoneet ja kuljettimet sekä monimutkaiset kokoonpanopuristimet.


Laadukkaat ja pitkäikäiset
KUKA-robottisolut
Olemme toimineet KUKA System Partnerina vuodesta 2014. Meillä on pitkä kokemus myös muista robottimerkeistä (mm. Yaskawa Motoman), mutta nykyisin etsimme ratkaisut ensisijaisesti KUKAn laajasta ja laadukkaasta robottivalikoimasta. Saatavilla on robotteja noin 3–1300 kg käsittelykyvylle, mikä kattaa sekä kevyen kappaleenkäsittelyn että raskaammat teolliset sovellukset. Kukan sivuilta löydät ajantasaisen valikoiman malleista ja robotteihin liittyvistä lisävarusteista sekä pitkälle kehitetyistä sovellusohjelmistoista.
Me emme ainoastaan asenna robotteja paikoilleen. Jos vakiotarttujat ja -työkalut eivät riitä, suunnittelemme ja valmistamme robotin päähän vaadittavat erikoistyökalut tai tarttujat omassa koneistamossamme.
Sujuvoita tuotantoasi robottisoluilla
Ota yhteyttä, niin ratkaistaan tuotantosi ongelmakohdat.
Raimo Siipo
toimitusjohtaja, myynti, ratkaisut
